Aluetoiminnan kehittäminen jatkuu
27.Tammi 2009 / Laura Hiltunen / TiedotteetLapsiperheiden Etujärjestö ry:n aluetoiminta on ollut vuoden verran aktiiviesen kehityksen kohteena. Hyvään alkuun päässyttä kehitystyötä on tarkoitus jatkaa myös vuoden 2009 aikana.
Aluetoiminnan raportti 1/2009:
Uusina aluevastaavina ovattaloittaneet Janne Kylli Espoossa ja Susanna Saxberg-Tesmala Etelä-Pirkanmaalla.
Suunnitetua toimintaa vuodelle 2009:
Espoo:
Uusi aluevastaava haluaisi jotenkin herättää keskustelua Espoossa tai pääkaupunkiseudulla lapsiperheiden jaksamisesta ja toimeentulosta. Miten aika riittää työn, harrastusten ja kodinhoidon lisäksi myös lapsille? - myös tätä teemaa haluaisin viedä eteenpäin.
Kuopio:
Osallistuminen Lasten Maailma –messuille, missä jaetaan esitteitä, tarroja sekä vanhoja lehtiä.
Kuusankoski:
Perhekerho, joka on kokoontunut kerran viikossa jatkuu kevätpuolella.
Nurmijärvi:
Keväällä on tarkoitus aktivoitua.
OuLape:
Kevään toiminnasta ei vielä tarkkoja suunnitelmia. Suurta lapsiperheiden virkistystapahtumaa, Kevätriehaa, suunnitellaan järjestettäväksi Haukiputaalla mahdollisesti lastenkonserttina. Puuhatuokiot yritetään aloittaa uudelleen.
Salo:
Vaihtotori- Lastentapahtumaan saaman suuren suosion innoittamana, tapahtumaa tullaan kehittämään ja pitämään uudestaan.
Tuusula:
Syyskokous pidetään tammikuun 18. päivä klo 9.30 - 11.00 Keravan HopLopissa, minne järjestetään samanaikaisestilapsiperheiden tapahtuma. Sisäänpääsymaksu on 2 euroa /lapsi. Se järjestetään yhteistyössä seurakunnan ja kunnan kanssa siten,että kyseiset tahot voivat jakaa ilmaislippuja perheille, joille tapahtuma tuo vaihtelua arkeen ja joilla ei ole taloudellisesti mahdollisuutta osallistua muutoin tämänkaltaisiin huvituksiin.