Artikkeleihin / Kategoria: Porvoo/Borgå
Päivähoidon ryhmäkoot ovat liian suuret
- Laura Hiltunen |Mielipidekirjoitukset, Porvoo/BorgåLaki lasten päivähoidosta määrää, että päivähoidon tulee iän ja yksilöllisten tarpeiden mukaisesti
edistää lapsen fyysistä, sosiaalista ja tunne-elämän kehitystä. Jotta tämä tavoite voidaan
saavuttaa, tulee päiväkotiryhmien koot olla ammattiliittojen ja asiantuntijoiden mukaan
nykyistä pienempiä. Tällä hetkellä lapsimäärät ylittävät nämä suositukset niin Porvoossa kuin
maanlaajuisestikin.
Porvoon päivähoitojonoissa on lapsia enemmän kuin olemassa olevat päiväkodit pystyvät ottamaan
vastaan. Jos kuntalisää ei jatketa, lisää se jonossa olevien lasten määrä entisestään. Lapsia on
jouduttu jo nyt sijoittamaan muualle kuin perheen kannalta tarkoituksenmukaisimpaan päiväkotiin.
Lisäksi päivähoitoryhmät ovat täynnä ja paikoin ryhmien lapsimäärät on ylitetty, jotta lapsille
löytyisi hoitopaikka. Ryhmäkokojen kasvua kompensoidaan aikuisten määrää lisäämällä, mutta
tutkimukset osoittavat, että kyse ei ole aikuisten määrästä ja taidoista, vaan ryhmän dynamiikasta.
Asiantuntijoiden mukaan lapselle olisi parasta, jos hän voisi kasvaa ainakin noin
puolitoistavuotiaaksi kotona ja kolmevuotiaaksi kodinomaisessa perhepäivähoidossa.
Puolitoistavuotias ei aivojensa kehitysvaiheen takia kykene solmimaan kiintymyssuhdetta kuin 3-4
ihmiseen. Siirtyminen liian aikaisin suureen ryhmään haittaa lapsen älyllistä ja kielellistä
kehitystä. Tästä on selvä tutkimusnäyttöä. Suuret ryhmät lisäävät myös infektioriskejä.
Vasta yli kolmivuotias pystyy ottamaan vastaan suuremman sosiaalisen ryhmän tuomat haasteet.
Tutkijoiden ja ammattiliittojen suosittelema lapsimäärä esimerkiksi alle kolmivuotiaille on 6-8
lasta ryhmässä. Nykyinen tilanne ei siis ole kovin lähellä tätä ihannekokoa. Kunnan talouden tilan
huomioiden tällaisia ryhmiä on vaikea toteuttaa. Suositusta kohti pitää kuitenkin pyrkiä
pienentämällä nykyisiä lapsiryhmäkokoja, jotka saattavat olla jopa yli kaksi kertaa suosituksia
suuremmat.
Me allekirjoittaneet haluamme painottaa, että perheiden elämän tilanteet ovat erilaisia. Perheille,
jotka tarvitsevat alle kolmevuotiaalle lapselle hoitopaikan tulee pystyä tarjoamaan
perhepäivähoitoa tai pienissä päiväkotiryhmissä tarjottavaa hoitoa riittävin henkilökuntaresurssein.
Kaupungin taholta ratkaisuna voi olla ryhmäperhepäivähoidon kehittäminen sekä yksittäisten
perhepäivähoitajien verkostoitumisen tukeminen.
Ryhmäkoot ja hoitajien määrät ovat poliitikkojen päätettävissä. Niiden vajauksia ei voi korvata
edes koulutetulla henkilökunnalla. Me allekirjoittaneet painotamme lapsen edun huomioimista myös
säästötoimista päätettäessä YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti. Näin ollen se, että
jätetään päättämättä ryhmäkokojen pienentämisestä ja henkilökunnan määrän sopeuttamisesta
vastaamaan lasten todellista tarvetta, täytyy pystyä perustelemaan lapsen edulla.
Yli suuret ryhmät myös lisäävät paineita päiväkotihenkilöstölle. Suurista ryhmistä aiheutuu
enemmän melua ja levottomuutta, eikä henkilöstö pysty vastaamaan lasten yksilöllisiin tarpeisiin
ammattitaitoisuudesta huolimatta. Lisäksi suurissa ryhmissä hoitajat sairastelevat enemmän.
Porvoon henkilöstön täyttölupamenettelyn myötä sijaisia ei ole lupa palkata kuin erikoisluvalla ja
pidempään sijaistarpeiseen. Tämä osaltaan johtaa henkilöstövajaukseen päiväkodeissa ja lisää
työmäärää.
Porvoon kaupungin päivähoitoa koskevien säästötoimien pitkäaikaisvaikutukset tulevat näkymään
korjaavien palveluiden puolella, ellei päivähoidon ryhmäkokoihin, hoitomuotojen monipuolisuuteen ja
henkilöstön määrään panosteta heikossakin taloudellisessa tilanteessa. Lapsen edun vastaiset
päätökset palautuvat myöhemmin eteemme huomattavan paljon vaikeampina ja kalliimpina!
Henrietta Janhonen
henrietta.janhonen(@)hotmail.com
Porvoon seudun aluevastaava
Lapsiperheiden Etujärjestö
Sanna Hamström
sanna.hamstrom(@)luukku.com
Porvoon seudun aluevastaava
Lapsiperheiden Etujärjestö
Kannanotto Porvoon valtuustolle
- Laura Hiltunen |Porvoo/Borgå, TapahtumatKannanotto Porvoon valtuustolle, jotta päivähoidon ryhmäkoot
tarkistettaisiin ja etteivät säästötoimet kohdistuisi päivähoidon
palveluihin
Porvoon kaupungintalo 29.4. klo 16.15
Lue tarkempi info lähempänä ajankohtaa joko:
http://lape.fi/forum/index.php?topic=438.0 tai
http://www.facebook.com/home.php?#/event.php?eid=62605422919
Hei kaikki aktiiviset ihmiset!
Tulemme luovuttamaan kaupunginvaltuustolle Porvoon päivähoitoa koskevan
adressin sekä Lapsiperheiden Etujärjestön oman kannanoton, jossa vedotaan,
että säästötoimet eivät kasvattaisi jo ennestään suuria päiväkotiryhmiä.
Lähetämme tiedon luovutuksesta valtuustoryhmien puheenjohtajille sekä
medialle hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Haluamme, että paikalla ovat
valtuustoryhmien puheenjohtajat eikä vain valtuuston puheenjohtaja.
Tarkoituksenamme on kerätä mahdollisimman paljon ihmisiä kaupungintalon
ulkopuolelle tukemaan kannanottoamme, samaan aikaan kun luovutamme nämä
asiakirjat.
Levitäthän sanaa myös ystäville ja tuttaville. Kerromme tarkemmin kuinka
toimimme lähempänä kannanoton luovutuspäivää.
Kiitos osallistumisesta jo etukäteen!
Kannanotto pienten koulujen puolesta 1.4.2009
- Laura Hiltunen |Mielipidekirjoitukset, Porvoo/BorgåMe allekirjoittaneet Porvoon seudun Lapsiperheiden Etujärjestön edustajat haluamme että:
1. Porvoon kouluverkosta päätettäessä ei lakkauteta pieniä kouluja vaan niiden toimintaa kehitetään monipuolisesti ja yhteistyössä koulujen, vanhempien sekä kunnallisten päättäjien kanssa.
2. Saamme selvityksen siitä, miten Porvoo aikoo käyttää Opetusministeriön vuodelle 2009 jakamat valtionosuudet, jotka on tarkoitettu yleisesti kaikille kunnille luokkakokojen pienentämiseksi kouluissa.
Perustelut
Pienten koulujen lakkauttaminen merkitsee jäljelle jäävien keskisuurten ja suurten koulujen ryhmäkokojen kasvamista. Opetusministeriön toimesta on valtakunnallisella tasolla painotettu ryhmäkokojen pienentämisen tärkeyttä. Perusteena on mainittu mm. oppilaiden sosiaalisen pahoinvoinnin ehkäiseminen
ja opetuksen laadun varmistaminen. Tähän on myös annettu kunnille avustuksia.
Koulujen lakkauttamisen sijaan tulee voimavarat kohdistaa pienempien koulujen kehittämiseen esimerkiksi alueidensa toimintakeskuksiksi. Lisäksi pienten ja kyläkoulujen toimintaa, tuloksia ja asemaa tulee arvioida säännöllisesti yhteistyössä koulujen kanssa. Kun lakkautuspäätös perustuu taloudellisiin näkökulmiin, ei pedagogiikkaa ja lasten sosiaalista hyvinvointia huomioida tarpeeksi.
Opetushallituksen teettämänä on tutkittu pienten koulujen kehittämistä. Hankkeen tuloksena syntyi malleja yhteistyön organisoimisesta koulun, koulutoimen ja lautakuntien kesken. Kyläkouluille tulee siis tarjota mahdollisuus verkostoitua ja rakentaa erilaisia keskinäisiä yhteistyömalleja. Moniammatillisen verkoston yhteistyötä pitää lisäksi rakentaa kunta- ja aluekohtaisesti. Porvoon kaupungin strategiassa on mainittu yhtenä tärkeänä osana ylläpitää ja tukea elävää maaseutua. Kyläkoulujen lakkauttamiset ovat myös ristiriidassa tämän strategian kanssa.
Pienten ja suurten koulujen yhteistyötä tulee kehittää niin, että molempien koulumuotojen vahvat puolet tulevat hyödynnettyä lasten parhaaksi. Lisäksi on tehostettava pienimpien koulujen sekä kyseisen alueen esikoulujen ja päivähoidon yhteistyötä.
Kouluja koskevat päätökset tulee tehdä käyttäen Lapsivaikutusten arviointi (LVA) –menetelmää, jotta lapsen etu varmasti tulee huomioiduksi. Päätöksenteossa tulee myös ottaa huomioon lakkauttamisten aiheuttamat vaikutukset jäljelle jäävien koulujen luokkakokoihin ja seuraukset oppilaiden hyvinvointiin. Opetusryhmien kasvamisen vaikutukset erityispalveluiden (kuten koulupsykologit, kouluterveydenhoitajat, erityisopettajat) käytön lisääntymiseen tulee selvittää LVA:n mukaisesti.
Me allekirjoittaneet haluamme tietää, miten Porvoon kaupunki kohdentaa valtionosuuksina saamansa rahat, jotka on tarkoitettu luokkakokojen pienentämiseen.
Henrietta Janhonen
Porvoon seudun aluevastaava
Lapsiperheiden Etujärjestö
henrietta.janhonen(@)hotmail.com
Sanna Hamström
Porvoon seudun aluevastaava
Lapsiperheiden Etujärjestö
sanna.hamstrom(@)luukku.com
Kouluja koskevissa päätöksissä unohtumassa lapsen etu
- Laura Hiltunen |Mielipidekirjoitukset, Porvoo/BorgÃ¥Pienten koulujen olemassaolo tuntuu olevan Porvoossa jatkuvan pompotuksen kohteena. Lisäksi tällä hetkellä kouluja koskevassa päätöksenteossa on kokonaan unohtunut lapsen etu. Se, että “säästöpaniikissa” lakkautetaan monta pientä koulua, merkitsee väistämättä sitä, että isompien koulujen ryhmäkoot kasvavat entuudestaan. Samaan aikaan valtakunnallisella tasolla on Opetusministeriön toimesta painotettu luokkakokojen pienentämisen tärkeyttä oppilaiden pahoinvoinnin ehkäisemiseksi ja opetuksen laadun varmistamiseksi. Siihen on jopa annettu kunnille avustuksia.
Koulujen lakkauttamisen sijaan tulee voimavarat päätöksenteossa kohdistaa pienempien koulujen kehittämiseen (esimerkiksi alueidensa toimintakeskuksiksi). Lisäksi on tärkeää arvioida pienten ja kyläkoulujen toimintaa, tuloksia ja asemaa säännöllisesti yhteistyössä koulujen kanssa. Valitettavan usein “kyläkoulukeskusteluun” herätään vasta, kun koulun lakkautus on jo lautakunnan asialistalla. Lakkautusuhan alla nouseva keskustelu keskittyy yleensä, kuten nyt myös Porvoossa, lähes ainoastaan taloudellisiin näkökulmiin, eikä pedagogiikalle jää siinä enää sijaa. Lakkautuskeskustelu tuo myös hyvin esille koulujen ammattihenkilökunnan ja päätöksentekijöiden etäisyyden toisistaan. Lautakuntien luottamusmiehillä ei useinkaan ole kosketuspintaa koulun kehittämiskysymyksiin, jolloin päätöksentekoprosessi jää suppeaksi.
Opetushallituksen teettämänä on tutkittu pienten koulujen kehittämistä. Hankkeen tuloksena syntyi malleja yhteistyön organisoimisesta koulun, koulutoimen ja lautakunnan kesken. “Kyläkoulujen” opettajia tulisi kannustaa verkostoitumaan ja rakentamaan erilaisia yhteistyömalleja tahollaan. Yhteistyötä pitäisi myös lähteä rakentamaan kunta- ja aluekohtaisesti siten, että tuki ja opastus saataisiin paikan päälle. Opetushallituksen hankkeessa korostettiin koulun merkitystä kylälle ja vaadittiin valtion taholta korvamerkittyjä rahoja takaisin. Myös koulun merkitys kylän monitoimikeskuksena nostettiin esiin.
Porvoon päätöksenteossa keskeiseksi kysymykseksi tulee nostaa pienten koulujen kehityksen mahdollistaminen sekä erityisesti lautakuntien ja eri kokoisten koulujen kehittäjäopettajien yhteydenpito eli kuuleminen, näkemysten vaihtaminen ja yhteistyö. Kouluverkoston kartoittamisohjelman yhteydessä tulee ottaa huomioon lakkauttamisten aiheuttamat vaikutukset jäljelle jäävien koulujen luokkakokoihin ja seuraukset oppilaiden hyvinvointiin. Pienten ja suurten koulujen yhteistyötä tulee kehittää niin, että molempien koulumuotojen vahvat puolet tulevat hyödynnettyä lasten parhaaksi. Lisäksi on tehostettava pienimpien koulujen sekä kyseisen alueen esikoulujen ja päivähoidon yhteistyötä.
Kouluja ei pidä asettaa vastakkain kokonsa mukaan, vaan pyrkiä tasapainottamaan oppilasmäärää ikätason mukaan eri koulujen kesken. Porvoossa on suurehko hajonta oppilasmäärissä eri koulujen kesken. Erityisesti alakoulun oppilaille tulee jatkossakin tarjota mahdollisuus aloittaa koulutiensä pienemmissä kouluissa. Pienen ekaluokkalaisen kannalta koulun koolla on yleensä merkitystä. Suurempien koulujen tarjoamat valinnanmahdollisuudet ovat useimminten vasta myöhemmällä iällä tärkeitä. Eri asia on, että esimerkiksi erityisopetuksen järjestäminen suuremmissa kouluissa on tietenkin resurssien takia perusteltua. Yleisesti ottaen kuitenkin 7-vuotias ja 13-vuotias tarvitsevat erilaisen koulu- ja kasvuympäristön. Kaikkia koulukokoja sekä eri koulujen ja päätöksentekijöiden yhteistyötä tarvitaan talouden tilanteesta riippumatta. Tämä tulisi ottaa huomioon koulu- ja luokkakokoja suunnitellessa.
Henrietta Janhonen
Lapsiperheiden Etujärjestö ry:n aluevastaava
Sanna Hamström
Lapsiperheiden Etujärjestö ry:n aluevastaava
Beslutfattarna tycks ha tappat intresset för barnens bästa?
- Laura Hiltunen |Mielipidekirjoitukset, Porvoo/BorgåVi undertecknade förstår att det är extra tuffa tider och ont om pengar, men slutligen är det frågan
om vad man vill prioritera. Om man nu i “sparpaniken” kör ner smÃ¥ och byskolor, kan framtiden hämta med sig mycket större kostnader. Vi vill betona att vi förstÃ¥r att det behövs sparÃ¥tgärder i dessa tider, men kan inte godkänna med vilka Ã¥tgärder besparingarna körs igenom.
Undervisningsministeriet föredrar i sitt utlÃ¥tandet smÃ¥ klassenheter, och har till och med delat ut skillda “öronmärkta” pengar till detta i vissa kommuner. Om man avslutar flera smÃ¥ skolor, ledar det naturligtvis till större grupper i kvarblivande större skolor. Stora gruppstorlekar har visats att pÃ¥verka negativt till bÃ¥de barnens fysiska och psykiska hälsa. Vi har inte rÃ¥d till det.
Man borde i stället för att köra ner skolorna, utveckla deras verksamhet. Byskolorna är ju “multifunktionella” pÃ¥ mÃ¥nga sätt. De har inte betydelse endast för elever, utan stÃ¥r ocksÃ¥ för samhörighet och gemenskap. Med bra och planerad samarbete mellan nämder,föräldrar, daghem, skolor, byrÃ¥d och fritidsverksamhet, kan vi sökert komma längre. Betydelse av utveckling och samarbete förekommer ocksÃ¥ i Undervisningsministeriets rapport om smÃ¥skolor.
Vi vill betona att storskolor behövs också och att man ska inte motsatta små och stora skolor. Barn i olika åldrar har olika behov. Ett litet barn känner sig tryggt när den får gå i en skola nära hemmet, med liten grupp och bekanta människor. En större barn och tonåring kan igen bra utnyttja de stora utval av möjligheter en storskola kan bjuda på. Dessutom har större skolor bättre resurser till specialundervisning.
Barnen är unika och det måste finnas alternativer i skolstorlekar också i sämre financiella situationen. Det är inte lätt och ta hänsyn till detta i beslutsfattandet. Men med mera sammarbete mellan föräldrar, daghem, skolor, nämder osv tror vi, att det leder till bättre resultat både på psykiskt och ekonomiskt sätt. Vi måste lära oss göra sådana beslut här i Borgå som vi kan stå för också i framtiden.
Henrietta Janhonen
henrietta.janhonen@hotmail.com
Sanna Hamström
sanna.hamstrom@luukku.com
Borgånejdens verksamhets ansvariga
Barnfamiljernas intresseorganisation
www.lape.fi
