Lapsiperheiden Etujärjestö ry - Barnfamiljernas Intresseorganisation rf
Lapsiperheiden Etujärjestö ry (Lape) on vuonna 2001 perustettu valtakunnallinen yhdistys.
Lapen päätavoitteet ovat:
- edistää lapsiperheiden henkistä ja taloudellista hyvinvointia
- auttaa vanhempia täyttämään tehtävänsä lastensa ensisijaisina kasvattajina
- auttaa vanhempia löytämään kunkin perheen omaan elämäntilanteeseen parhaiten sopivia ratkaisuja, jotta lapset voivat kasvaa tunnesiteiltään ja elämänarvoiltaan tasapainoisiksi ja vastuullisiksi kansalaisiksi
- toimia puoluepolitiikkaan ja uskontoon sitoutumattomana edunvalvojana ja vaikuttajana siten, että lapsiperheiden taloudelliset ja muut tarpeet tulevat huomioiduksi yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
- nostaa lapsen ääni kuuluville lasten asioista päätettäessä
- ottaa kantaa lapsiperheiden kannalta ajankohtaisiin kysymyksiin
- tehdä lapsiperheiden tarpeita ja toivomuksia koskevia aloitteita ja kannanottoja yhteiskunnallisille päättäjille
- pyrkiä yhteistyöhön muiden sekä kotimaisten että ulkomaisten järjestöjen kanssa
- ylläpitää ja edistää lapsiperheiden keskinäistä viestintää ja yhteistoimintaa
Aluetoiminta levittäytyy useille paikkakunnille ympäri Suomen. Järjestön jäsenet suunnittelevat toimintaansa ja pitävät yhteyttä toisiinsa pääasiallisesti kaikille jäsenille avoimen keskustelupalstan välityksellä.
Niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti järjestö toimii lapsiperheiden edunvalvojana ja on yhteydessä päättäjiin lapsiperheitä koskettavissa aiheissa kuten päivähoitoasioissa, kotiavun saamisessa ja perhe-etuuksissa.
Lapsiperheiden Etujärjestön jäsenyys
Yhdistyksen jäsenyys ei velvoita mihinkään. Voit osallistua juuri niin paljon kuin itse ehdit/haluat. Lapen keskustelupalstalla pääset mukaan toimintaan ja keskusteluihin, joita voit toki myös seurailla taustaltakin.
Lapsiperheiden Etujärjestön jäsenenä saat
- Jäsenkortin, jolla saat etuja lukuisilta yhteistyökumppaneilta
- Järjestön oman Lapsiperheet- lehden kaksi kertaa vuodessa
- Halutessasi uutiskirjeen Lapen kuulumisista ja tapahtumista sähköpostiisi kuukausittain
- Mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa toimintaa lapsiperheiden etujen ajamiseksi yhdessä muiden lapelaisten kanssa
- Aktiivin oppaan halutessasi
- Paljon tietoa omaan arkeesi vaikuttavista yhteiskunnallisista asioista
Ladataan...
